torstai 27. helmikuuta 2014

316 haaste


Tällä viikolla annamme teille hieman mietittävää haasteaiheena:

Olennainen

Valokuvatorstaissa mietitään samaa


torstai 20. helmikuuta 2014

315 haaste


Viikolla oli penkkareita ja vanhaintansseja  ja Sotšin talviolympialaisten mitali menestyksenkin vuoksi voisi vaikka tanssia joten tämänkertainen haasteemme on Tanssi

Valokuvatorstaissa pyörähdellään myös


torstai 13. helmikuuta 2014

314 haaste


Tällä viikolla vietetään rakkausviikkoa johon perjantainen 14.2 ystävänpäiväkin liittyy, eli haasteena, ehkä eniten ilon ja surun tunteita tuottanut: Rakkaus

Runotorstai toivottaa kaikille hyvää ystävänpäivää

Valokuvatorstaissa samoin ajatuksin


torstai 6. helmikuuta 2014

313 haaste


Tällä kertaa haasteaihe on lyhyesti: Lukossa

Joskus sanat eivät vain tahdo tulla, runoilijoille se on joskus varsin tuskaista. Tiina Raevaara kertoo artikkelissaan muutaman hyvän neuvon tähän.

Kun teksti jumittaa, muutos auttaa

Mikä eteen kun kirjoittaminen ei suju? Niitä hetkiä on paljon, hieman erityyppisiä, eri syistä johtuvia ja erilaisten tekstien parissa vietettyjä. Jonkinlaisia niksejä olen toki kehittänyt, vaikka joskus auttaakin vain aika. Kirjoittajan tärkein työväline on pää, ja omaa päätään pitäisi oppia hallitsemaan.

Alaston kirjailija blogissa Tiina Raevaaran artikkeli, lue lisää: täältä

Valokuvatorstaissa ollaan myös lukossa

torstai 30. tammikuuta 2014

312. haaste


(klikkaa isommaksi)

Tällä kertaa on vuorossa valokuvahaaste. Toivottavasti oheinen valokuva tuo teille valtavasti kaikenlaisia mielleyhtymiä. Sana on vapaa!

Kuvan on ottanut Heidi Rundgren.

Ohjeita: Klikkaa Add your link kuvaketta jonka jälkeen voi kirjoittaa runosi linkin, nimesi sekä email osoitteen. Fb:n ja twitterin linkit voi ohittaa laittamalla ruksin checkbox laatikkoon.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

311. haaste



Tällä kertaa aiheena on ihan jotain muuta kuin parilla viime kerralla....

Haasteena:

aika (ilman kelloa)


Ohjeita: Klikkaa Add your link kuvaketta jonka jälkeen voi kirjoittaa runosi linkin, nimesi sekä email osoitteen. Fb:n ja twitterin linkit voi ohittaa laittamalla ruksin checkbox laatikkoon.


torstai 16. tammikuuta 2014

310 haaste

Pakkanen on vallannut koko maan ja siitä saimme aiheen haasteeseen: Talven taidetta.  Minkälaisia runoja saatte aikaan jään ja pakkasen liitosta, talven taiteesta kuurankukista, jääveistoksista, revontulista tai huurrepuista.

Klikkaa Add your link kuvaketta jonka jälkeen voi kirjoittaa runosi linkin, nimesi sekä email osoitteen.

Fb:n ja twitterin linkit voi ohittaa laittamalla ruksin checkbox laatikkoon

 Valokuvatorstaissa myös talven taidetta


torstai 9. tammikuuta 2014

309 haaste

Uusi vuosi on alkanut ja uudet haasteet. Vanha kansa uskoi tammikuun 10-14 päivän, talven sydämen olleen merkittävä aika vuodessa. Pohjoisten kansojen maissa tärkeät päätökset jätettiin juuri tuohon ajankohtaan, uskottiin että niiden päätösten olleen viisaampia, kattaen koko vuoden.

Haasteena: Sydäntalvi, minkälaisena näette sen

Olemme vaihtaneet osallistujen linkitys ohjelmaa. Klikkaa Add your link kuvaketta jonka jälkeen voi kirjoittaa runosi linkin, nimesi sekä emeil osoitteen.

Fb:n ja twitterin linkit voi ohittaa laittamalla ruksin checkbox laatikkoon

Valokuvatorstaissa kuvaillaan myös sydäntalvea